Minä tiedän, sanoi Kalle

Julkaistu Perhonjokilakso-lehdessä 30.6.2016

Minä tiedän, sanoi Kalle

Me t

Me tiedämme kaikki, että elämä päättyy joskus ja täältä on lähdettävä. Mutta kaikki emme tiedä, miltä tuntuu kuulla lääkärin suusta, että elinaikaa on ehkä vain hetki jäljellä. Silloin se, mitä on pidetty joka-aamuisena itsestään selvyytenä – uusi päivä, suunnitelmat, tulevaisuus – muuttuu yhtäkkiäväheneviksi luvuiksi. Elämä ei olekaan äärettömyyteen jatkuva viiva vaan jana, jonka toinen pää ponnahtaa näköpiiriin, ajatuksiin, tunteisiin,  arjen asioihin.Löysin muistojeni kansiosta tekstin, johon olin kirjoittanut tämän kaltaisesta tilanteesta. Ja kun viimeisen vuoden aikana olen ollut silmät kyynelissä useamman kuin yhden ystävän lähdön takia, tallettamani
muistot tuntuvat niin ajankohtaisilta.

Meillä oli hyvä ystävä Kalle, joka kuuli tämän tiedon, että on siirrytty lähtölaskentaan.  Ilman leikkausta aikaa olisi ehkä vuosi. Keskusteluun lääkärin vastaanotolla tuli hiljainen hetki. Mutta siinä samalla Kalle näki elämänsä janan päätepisteen taakse ja sanoi lääkärille:

– Se olisi siinä tapauksessa sapattivuosi, ja sen jälkeen minä menisin taivaaseen.

– Siitä asiasta minä en tiedä mitään, vastasi lääkäri.

– Minä tiedän, sanoi Kalle. – Minulle on tullut siitä tieto jo neljäkymmentäkahdeksan vuotta sitten.

Lääkäri joutui olemaan hetken hiljaa, ennen kuin hoitokeskustelu pääsi jatkumaan.

Silloin kun kuoleman ehdottomuus tulee omalla tai toisten kohdalla eteen, ei mikään muu riitä rakentamaan toivon siltaa kuin tietoisuus siitä, että Jeesus Kristus on murtanut kuoleman  lopullisen vallan. Hänen omillaan ei ole menoa suureen tuntemattomaan. Ei ole haihtumista tyhjään, niin että vain muistot jäisivät hetkeksi elämään toisten sydämeen. Ei ole edes pelkoa tulevasta tilinteon hetkestä.

Omassa perheessämme kävimme vanhempina kerran keskustelua oman nuoremme kanssa elämän merkityksestä ja uskosta ja Jumalan todellisuudesta. Kukaan ei kykene vastaamaan kaikkiin ikuisuuskysymyksiin, mutta keskustelun aikana isä katsoi poikansa ja sanoi:

– Minä tiedän kuitenkin vielä sellaista, mitä sinä ja äitikään ette tiedä. Minä tiedän, mitä on katsoa kuolemaa silmästä silmään.

Olimme hiljaa ja silmät kostuivat. Muistimme hyvin sen aamun, kun perheen isä sai sydäninfarktin  ja luuli katsovansa kotia viimeisen kerran. Hän jatkoi:

– Silloin ei millään muulla ole merkitystä kuin sillä, että asiat on kunnossa Jumalan kanssa ja tietää, minne on menossa. Silloin voi kuolemankin edessä olla  rauha sydämessä.

Jeesukseen uskovilla on varmuus syntien anteeksi saamisesta – se on poistanut rangaistuksen pelon. Heidän ei tarvitse lopullisesti erota läheisistään ja ystävistään – Jumala on antanut jälleennäkemisen toivon. Heitä odottaa ylösnousemus ja ikuinen elämä – ei jollain kyseenalaisella planeetalla, vaan Kristuksen omien paikka on siinä maailmassa, jonka maailmankaikkeuden  suuri Luoja on valmistanut heitä varten.

 ”Kaikki intressit ovat meidän puolellamme”, sanoi Kalle monesti uskon tiestä. Viimeistään kuolema osoittaa sen todeksi jokaiselle. Mutta kaikki etuudet ovat meidän puolellamme myös elää Kristuksen omina!

Tämän elämän valinnat ratkaisevat ikuisuutemme. Taivas on sen tien päässä, jolla seurataan Jeesusta. Monista asioista on hyötyä tässä maailmassa, mutta Jeesuksen seuraamisesta on hyötyä myös ikuisuudessa.