Ahdistettuina mutta ei kukistettuina

Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 9.10.2014

Ahdistettuina mutta ei kukistettuina

Olen viime viikkoina saanut paljon sähköposteja eri puolilta maailmaa. Ne eivät ole olleet kevyttä viihdelukemista, mutta haluan jakaa niiden sisältöä siksi, että niissä on tuskasta huolimatta toivoa. Ja vaikka olen aiemminkin kosketellut näitä asioita, teen sen uudelleenkin, jotta voitaisiin kuulla ja nähdä sydämellä. 

Huhtikuussa terroristijärjestö kidnappasi Nigeriassa yli kaksisataa tyttöjä ja pitää edelleen suurta osaa vankinaan. Joitakin onnistuttiin vapauttamaan uhkarohkeiden suunnitelmien kautta. Olen soittanut suomalaisen avustusjärjestön johtajalle, joka on käynyt paikan päällä ja kuullut niin sydäntä särkeviä asioita, että saattoi vain itkeä. Johtaja kertoi, että kaikesta huolimatta hänen tapaamansa tytöt ovat löytäneet elämäänsä voimavaroja, joiden avulla he pääsevät eteenpäin.

Tytöt olivat sanoneet uskovansa, että Jeesuksella on heille suunnitelma ja tulevaisuus, jossa on toivoa. Ja vaikka he ovat joutuneet pakenemaan ja kokemaan väkivaltaa – heitä on on käytetty hyväksi ja heidän silmiensä edessä on tapettu kymmeniä ihmisiä – he haluavat antaa anteeksi ja rukoilevat sieppaajiensa puolesta. He sanoivat, että näin Jeesus opetti rakastamaan vihollisiaan!

Heidän unelmansa on tulla opettajiksi, jotta voisivat auttaa maansa lapsia.

Kenian rannikolla asuu Mwaka-niminen 18-v tyttö. Kun hänestä tuli kristitty, hänen isänsä uhkasi ensin tappaa hänet mutta päätti sitten pakkonaittaa hänet vanhalle miehelle. Mwaka pakeni yöllä pastorin luokse ja pääsi vainottujen turvapaikkaan. Tänä syksynä hän on päässyt ammatilliseen oppilaitokseen, jossa hän voi opiskella itselleen ammatin, eikä hänen tarvitse enää olla perheensä ja kyläyhteisönsä mielivallan uhri.

Guni on kenialainen nuori poika, joka myös on löytänyt uskon Jeesukseen. Perhe hylkäsi hänet, ja kun hänelle vielä tuli jalkaan syöpä, tilanne oli melkein toivoton. Mutta suomalaiset avustustyöntekijät järjestivät hänelle hoitoa, ja hänen elämänsä pelastui ja amputoituun jalkaan saatiin proteesi. Hänenkin unelmansa oli päästä opiskelemaan. Ihan muutama viikko sitten hän on aloittanut onnellisena opiskelunsa sisäoppilaitoksessa. Unelma on lähtenyt toteutumaan.

Etiopialainen ystävämme kirjoitti Yasinista, viiden lapsen isästä, joka oli kesäkuussa saanut avata elämänsä suurelle Rakkaudelle, Vapahtajalle, Jeesukselle. Löytö oli niin huimaavan suuri, että se täytti hänet valtavalla ilolla, ja koko perhe halusi saada samaa. Iloa ei sammuttanut sekään, että ympäröivä yhteisö on äärimmäisen vihamielinen kristittyjä kohtaan.

Yasin joutui synkän tarkkailun kohteeksi, ja yhtenä elokuun yönä hän heräsi siihen, että koti oli tulessa. Perhe pääsi pakenemaan murrettuaan palavan oven auki mutta menetti kaiken omaisuutensa. Vainoojien viha ei sammunut tähänkään, sillä tarkoitus oli tuhota kaikki. Etiopialaiset kristityt ovat nyt heidän rinnallaan.

Sydämemme itkee. Näillä ystävillämme, joiden elämään on saatu pieniä näkymiä, on kuitenkin edelleen toivoa. Heidän Vapahtajansa on suurempi kuin kauhut heidän ympärillään. Usko Jeesukseen on arvokkaampi kuin ihmisen tuki ja suosio. Viimeistään elämän päättyessä tämä selvenee jokaiselle – Kristus ulottuu yli ikuisuuden rajan, eikä sillä rajalla toisten mielipiteillä ole enää mitään voimaa.

Ja olisiko heillä jotain oleellisen tärkeää viestiä myös meille monissa mukavuuksissa eläville? Että tajuaisimme? Että ymmärtäisimme, mikä oikeasti on tärkeää, lottovoittojakin arvokkaampaa? Joka on sen itse kokenut, tietää, että anteeksiantamus, rauha sydämessä, yhteys Jumalaan ja iankaikkisen elämän varmuus on suurinta mahdollista hyvinvointia. Silloin voi olla rikas vaikka olisi kaiken ajallisen menettänyt.

 Mutta meitä kutsutaan välittämään sydämellä. Jos haluat olla mukana, kanavia löytyy. Kaikkia edellä mainittuja henkilöitä on voitu ratkaisevasti auttaa myös Suomesta saadulla tuella, ja tällaisessa yhteistyössä on siunaus meille itsellemmekin.