keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Älä anna ihmispelon ratkaista elämääsi!

Perhonjokilaakso-lehti 13.11.2014



Älä rajoita omaa vapauttasi!


Omantunnonvapaus on keskeinen käsite yksilön ja koko yhteiskunnan elämässä. Sillä on vaikutusta yhden ihmisen elämään, mutta se heijastaa vahvasti myös niitä arvoja, joiden varaan koko kansa on päättänyt yhteisöllisen elämänsä rakentaa.
Meillä Suomessa on ollut se etuoikeus, että perustuslakimme on suurelta osin pohjautunut niihin eettisiin periaatteisiin, joita kymmenen käskyä pitää sisällään. Niistä linjauksista on kaikille vain etuja. Valitettavasti kaikki kohdat siitä ohjeistuksesta eivät toteudu edes pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, vajavaisia kun ollaan. Mutta jos kokonainen kansakunta jossain voisi elää toteuttaen kaikkia Kymmenen käskyn ohjeita, siihen maahan kohdistuisi aivan valtava muuttohalukkuus!

Mutta mitä on omantunnonvapaus? Se on enemmän kuin mielipiteenvapaus, enemmän kuin oikeus sanoa asioita vapaasti. Se on yhteiskunnallisesti nähtynä sitä, että kansalaisille on annettu oikeus päättää itse se syvä ihmisyyden ytimessä oleva asia kuin oma suhteensa Jumalaan ja siitä seuraavat valinnat elämässä.  Eli kenelläkään ei ole oikeutta estää toista uskomasta Jumalaan, ei myöskään vaatia uskoa toisilta, ei puolisoilla eikä vanhemmilla eikä kyläyhteisöillä. Ja jokaisella suomalaisella on laillinen oikeus myös käytännössä elää uskonsa mukaisesti, osallistua toisten kanssa palvomaan ja palvelemaan Jumalaa. Eikä ketään saisi lakiin vedoten pakottaa toimimaa vastoin sitä elämän turvaohjeistusta, joka nousee Raamatun kymmenestä käskystä – ohjeistuksesta, jonka arvojen varaan aikoinaan on Suomen kansan hyvinvointia alettu rakentaa.

Nämä oikeudet eivät ole maailmanlaajuisesti mitattuna ollenkaan itsestään selviä, se on tullut viimeistään tämän syksyn aikana jokaiselle uutisia seuratessaan selväksi. Ne eivät toteudu itäisessä Ukrainassa, jossa evankelisia kirkkoja on tuhottu mielettömän raivon vallassa ja pastoreita tapettu. Niitä poljetaan silmittömällä tavalla siellä, missä Isisin kaltaiset ideologiat ovat raivanneet itselleen valtaa. Ne eivät toteudu sielläkään, missä diktatuurinen ideologia katsoo oikeudekseen päättää, ettei Jumalaa ole, ja pakottaa väkivallan uhalla kansalaiset palvomaan omaa aatettaan, niin kuin on käynyt Stalinin Neuvostoliitossa ja Maon Kiinassa ja näitä diktatuureja ihailevissa maissa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa käytetään parhaillaan hallintakeinona Pohjois-Koreassa.
Kun tapasin Turkin-matkallani nuoren yliopisto-opiskelijan, joka kertoi saaneensa kristityksi tultuaan isältään tuomion, että kaikki perhesiteet katkaistaisiin (isä oli ensiksi ilmoittanut, että hänen pitäisi nyt tappaa oma poikansa), koin syvästi, että kyseessä on uskomisen ja ajattelun vapauden raju murskaaminen. Onnekseen tämä nuori mies ei kuitenkaan taipunut näidenkään uhkien edessä.

Meitä Suomessa, jossa perustuslaki periaatteessa takaa omantunnon- ja uskonnonvapauden, tällaiset kauhutapahtumat järkyttävät, mutta ne on myös helppo myös sysätä syrjään liian kaukaisina. On vaikea samaistua siihen, mitä todella merkitsee se, kun ympäröivä yhteisö käyttää henkistä tai fyysistä väkivaltaa hallitakseen toisten mielipiteitä ja jopa uskoa. Voi käydä niinkin, että pidetään omaa vapautta itsestään selvänä eikä tunnisteta enää omassa yhteisössä olevia uhkia ja luisumista pois Kymmenen käskyn elämää suojelevasta etiikasta.

Kaikkein suurin uhka nousee kuitenkin ihmisen omasta sisimmästä, riippumatta ympäröivästä yhteisöstä ja yhteiskunnasta. Silloin kun yleisen mielipiteen tai toisten ihmisten pelko estää toimimasta niin kuin sisimmässä tietää oikeaksi, silloin on itse rajoittamassa omaa vapauttaan. Olen nähnyt, kuinka moni on jättänyt elämässään etsimättä Jumalan teitä sen takia, että on pelännyt, mitä kotiväki/naapuri/kylänmies sanoo: ”Haluaisin kyllä tulla uskoon, mutta mitä muut sanovat... Haluaisin löytää Jumalan elämääni, mutta menetän maineeni... Haluaisin pyytää esirukousta, mutta mitä minusta silloin ajatellaan...”

Haluan rohkaista sinua: Oleellista on se, mitä Kaikkivaltias Jumala ajattelee! Hän on maailmankaikkeuden suurin Persoona, ja on valtava etuoikeus toimia Hänen tahtonsa mukaisesti, joka on ilmoitettu Raamatussa. Älä anna toisten mielipiteiden ohjata, jos ne vievät väärään.  Ja Suomessa voidaan vielä tarvittaessa kaiken lisäksi sanoa, että meillä on perustuslaissa taattu uskonnon ja omantunnon vapaus!

P.S. Tänä syksynä Suomessa on esillä omantunnonvapaus. Parhaillaan kerätään 23.11. asti kansalaisaloitetta (www.omantunnonvapaus.fi), jossa vedotaan perustuslailliseen omantunnonvapauteen.  Sitä koskeva yleisökirjoitukseni on edellisessä blogissani.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Allekirjoita kansalaisaloite!

Yleisöpalstakirjoitus



Anna äänesi perustuslailliselle oikeudelle!

Tänä syksynä Suomessa on esillä omantunnonvapaus. Parhaillaan kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen, jossa vedotaan perustuslailliseen omantunnonvapauteen. Äkikseltään ajateltuna meidän maassamme ei pitäisi olla ongelmaa tämän perusoikeuden toteutumisessa – niin itsestään selvänä sitä on täällä totuttu pitämään. Mutta näyttää, että perusasiatkin voivat himmentyä ja käytännöt voivat kavalasti muokkautua jopa lainvastaisiksi.

Kyseessä on aloite terveydenhuollon henkilökunnan oikeudesta kieltäytyä raskauden keskeytyksestä eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen takia, ellei odottavan äidin henki ole vaarassa.  Perustuslain 11. pykälä sanoo yksiselitteisesti, että jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Tämän pykälän kattavuus ulottuu hyvin laajalle ja ehdottomasti niihin asioihin, joissa on kysymys elämän suojelemisesta. Tällä hetkellä Suomessa terveydenhuollon henkilökunnalla ei kuitenkaan ole lakisääteistä oikeutta kieltäytyä suorittamasta aborttia vakaumuksensa perusteella. Sille, joka näkee, että sikiö on ihmisoikeuksien piirissä jo ennen syntymäänsä, kysymys abortista liittyy väistämättä omantunnon asioihin.  Jos henkilö näkee, että abortissa päätetään ihmiselämä ja hänet pakotetaan työnsä tai opiskelunsa takia osallistumaan siihen, ollaan pahasti rikkomassa Suomen perustuslakia.

Myös Euroopan neuvoston päätöslauselmassa (1763/2010) todetaan, että terveydenhuollon henkilökunnalla on oltava oikeus ilman mitään rangaistusta tai syrjintää kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin. Lisäksi siinä kehotetaan neuvoston jäsenmaita kehittämään säädöksensä niin, että ne turvaavat henkilöstön omantunnonvapauden. Suomi pyrkii tunnollisesti huolehtimaan EU-normien toteutuksesta, oli sitten kyse kurkuista tai banaaneista, mutta tässä asiassa meidän maamme on polkenut kansalaistensa perusoikeuksia rajulla tavalla.

Lähes kaikki Euroopan maat ovat turvanneet terveydenhuollon henkilökunnalleen tämän lakisääteisen oikeuden – Suomi on kielteinen poikkeus. Työntekijöiden oikeutta toimia syvimpien vakaumustensa mukaisesti tukee myös Suomen työturvallisuuslaki ja YK:n Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus. Maailman lääkärijärjestö sekä kansainvälinen gynekologiyhdistys kannattavat terveydenhuollon omantunnonvapautta.

Kansalaisaloitteen käynnistäjälääkärit ovat hankkeella vedonneet Suomen kansalaisiin, että meillä palattaisiin kunnioittamaan perustuslakiamme.

– Tarvitsemme myös Suomessa lainsäädäntöä, joka poistaa vakaumukseen perustuvan syrjinnän ja takaa yhtäläiset oikeudet opiskeluun ja ammatin harjoittamiseen vakaumuksesta riippumatta myös kätilöille ja gynekologeille, he toteavat kansalaisaloitteen julkilausumassa.

Itse haluan vedota kaikkiin suomalaisiin, jotka näkevät perustuslailliset oikeutemme tärkeinä eivätkä halua maatamme ohjattavan niin, että sen lainsäädäntö polkisi omantunnonvapautta: Anna äänesi tälle kansalaisaloitteelle ja allekirjoita se osoitteessa www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/860 (tunnistautuminen tapahtuu pankkitunnuksilla). Voit antaa äänesi tähän 23.11. asti. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.omantunnonvapaus.fi ja sieltä löytyy myös tulostettava paperiversio, jonka voi allekirjoittaa ja lähettää postitse netin sijasta.

torstai 9. lokakuuta 2014

Ahdistettuina mutta ei kukistettuina


Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 9.10.2014

Ahdistettuina mutta ei kukistettuina
Olen viime viikkoina saanut paljon sähköposteja eri puolilta maailmaa. Ne eivät ole olleet kevyttä viihdelukemista, mutta haluan jakaa niiden sisältöä siksi, että niissä on tuskasta huolimatta toivoa. Ja vaikka olen aiemminkin kosketellut näitä asioita, teen sen uudelleenkin, jotta voitaisiin kuulla ja nähdä sydämellä. 

Huhtikuussa terroristijärjestö kidnappasi Nigeriassa yli kaksisataa tyttöjä ja pitää edelleen suurta osaa vankinaan. Joitakin onnistuttiin vapauttamaan uhkarohkeiden suunnitelmien kautta. Olen soittanut suomalaisen avustusjärjestön johtajalle, joka on käynyt paikan päällä ja kuullut niin sydäntä särkeviä asioita, että saattoi vain itkeä. Johtaja kertoi, että kaikesta huolimatta hänen tapaamansa tytöt ovat löytäneet elämäänsä voimavaroja, joiden avulla he pääsevät eteenpäin.
Tytöt olivat sanoneet uskovansa, että Jeesuksella on heille suunnitelma ja tulevaisuus, jossa on toivoa. Ja vaikka he ovat joutuneet pakenemaan ja kokemaan väkivaltaa – heitä on on käytetty hyväksi ja heidän silmiensä edessä on tapettu kymmeniä ihmisiä – he haluavat antaa anteeksi ja rukoilevat sieppaajiensa puolesta. He sanoivat, että näin Jeesus opetti rakastamaan vihollisiaan!
Heidän unelmansa on tulla opettajiksi, jotta voisivat auttaa maansa lapsia.

Kenian rannikolla asuu Mwaka-niminen 18-v tyttö. Kun hänestä tuli kristitty, hänen isänsä uhkasi ensin tappaa hänet mutta päätti sitten pakkonaittaa hänet vanhalle miehelle. Mwaka pakeni yöllä pastorin luokse ja pääsi vainottujen turvapaikkaan. Tänä syksynä hän on päässyt ammatilliseen oppilaitokseen, jossa hän voi opiskella itselleen ammatin, eikä hänen tarvitse enää olla perheensä ja kyläyhteisönsä mielivallan uhri.
Guni on kenialainen nuori poika, joka myös on löytänyt uskon Jeesukseen. Perhe hylkäsi hänet, ja kun hänelle vielä tuli jalkaan syöpä, tilanne oli melkein toivoton. Mutta suomalaiset avustustyöntekijät järjestivät hänelle hoitoa, ja hänen elämänsä pelastui ja amputoituun jalkaan saatiin proteesi. Hänenkin unelmansa oli päästä opiskelemaan. Ihan muutama viikko sitten hän on aloittanut onnellisena opiskelunsa sisäoppilaitoksessa. Unelma on lähtenyt toteutumaan.
Etiopialainen ystävämme kirjoitti Yasinista, viiden lapsen isästä, joka oli kesäkuussa saanut avata elämänsä suurelle Rakkaudelle, Vapahtajalle, Jeesukselle. Löytö oli niin huimaavan suuri, että se täytti hänet valtavalla ilolla, ja koko perhe halusi saada samaa. Iloa ei sammuttanut sekään, että ympäröivä yhteisö on äärimmäisen vihamielinen kristittyjä kohtaan.
Yasin joutui synkän tarkkailun kohteeksi, ja yhtenä elokuun yönä hän heräsi siihen, että koti oli tulessa. Perhe pääsi pakenemaan murrettuaan palavan oven auki mutta menetti kaiken omaisuutensa. Vainoojien viha ei sammunut tähänkään, sillä tarkoitus oli tuhota kaikki. Etiopialaiset kristityt ovat nyt heidän rinnallaan.
Sydämemme itkee. Näillä ystävillämme, joiden elämään on saatu pieniä näkymiä, on kuitenkin edelleen toivoa. Heidän Vapahtajansa on suurempi kuin kauhut heidän ympärillään. Usko Jeesukseen on arvokkaampi kuin ihmisen tuki ja suosio. Viimeistään elämän päättyessä tämä selvenee jokaiselle – Kristus ulottuu yli ikuisuuden rajan, eikä sillä rajalla toisten mielipiteillä ole enää mitään voimaa.
Ja olisiko heillä jotain oleellisen tärkeää viestiä myös meille monissa mukavuuksissa eläville? Että tajuaisimme? Että ymmärtäisimme, mikä oikeasti on tärkeää, lottovoittojakin arvokkaampaa? Joka on sen itse kokenut, tietää, että anteeksiantamus, rauha sydämessä, yhteys Jumalaan ja iankaikkisen elämän varmuus on suurinta mahdollista hyvinvointia. Silloin voi olla rikas vaikka olisi kaiken ajallisen menettänyt.
 Mutta meitä kutsutaan välittämään sydämellä. Jos haluat olla mukana, kanavia löytyy. Kaikkia edellä mainittuja henkilöitä on voitu ratkaisevasti auttaa myös Suomesta saadulla tuella, ja tällaisessa yhteistyössä on siunaus meille itsellemmekin.

torstai 28. elokuuta 2014

Rakkaus määrittää arvon!


Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 28.8.2014


Rakkaus määrittää arvon!

Sain viime viikonlopulla juhlia ystävien kohtaamisia. Kehyksenä tapaamisille oli omat pyöreät vuoteni, mutta koko tapahtuman ytimessä oli kiitollisuus ystävistä ja merkittävien asioiden jakaminen heidän kanssaan.
Voisin kirjoittaa rivikaupalla sydäntä lämmittävien ystävien koskettavista elämänkokemuksista tai lähiystävien auttamisalttiudesta tai siitä, miten terapeuttisen mukavaa on porukalla valmistella asioita. Niistä löytyisi paljon aineksia elämän eväisiin. Mutta tällä kertaa pomppaan muiden tärkeiden asioiden yli ja jatkan niiden ajatusten pohdintaa, joita siippani Arin kanssa raotettiin omissa puheenvuoroissamme.

Mainitsin siinä elämäni kahdesta suuresta rakkaudesta. Kumpaakaan en ole ansainnut, olen saanut ne lahjaksi. Toisesta on tullut itselleni ”ikioma” eli aviomiehen suurenmoinen hoitava, riemastuttava ja siunaava rakkaus. Omassa puheenvuorossaan tämä aviomies nosti kaikille mieleen, miten Raamatun Sananlaskuissa määritellään ”kelpo vaimo”: arvo on helmiä kalliimpi. Ari oli selvittänyt, että maailman kalleimpien helmien arvo on ihan huikea, miljoonia. Entä sitten tällaiset aarteet helminauhana! Eli jokainen jolla on ”kelpo” puoliso, on suorastaan multimiljonääri! Sen tietoisuuden ja arvon mukaisesti kannattaa meidän kaikkien myös elää! 

Sama Kirja, joka määrittelee puolison näin arvokkaaksi, osoittaa myös, että puolisoiden välinen rakkaus on vain kahdenkeskistä, sitä ei jaeta kolmannelle. Sen sijaan puolisot yhdessä on kutsuttu osoittamaan rakkautta ja välittämistä aivan rajattomasti. Ja mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Ja niin paljon kuin pitää sydämen avoinna lähimmäisille, niin paljon omaan elämään virtaa iloa ja tuoreutta. Erityisesti myös kodin ovet on rikkautta pitää auki. Siispä tervetuloa meillekin, kuka ikinä haluat tulla juttelemaan ja jakamaan aikaa yhdessä!

Mutta se toinen Rakkaus, joka arvossaan ja merkityksessään on aivan ehdottomasti ykkönen, on Jumalan, Jeesuksen Kristuksen, rakkaus ihmistä kohtaan, niin minua kuin sinuakin. Olin kahdeksanvuotias, kun ensi kertaa tiedostin selkeästi, että Jeesukselle voi sanoa ”kyllä” ihan henkilökohtaisesti. Sen jälkeenkin olen sanonut niin monta kertaa, tänäänkin. Hänen rakkautensa ei perustu minun hyvyyteeni vaan päinvastoin – Hän on rakastanut ja rakastaa koska näkee ihmisen tarvitsevan niin paljon anteeksiantavaa rakkautta. 

Tämä Rakkaus haluaa ottaa suojaansa ihmisen koko elämän ja hoitaa sitä armolla. Jeesuksen rakkaus antaa synnit anteeksi, Hänen voimansa tekee muuttavaa työtä ihmisen elämässä, Hänen rakkautensa hoitaa sisintä, Hänen kaikkivaltiutensa kykenee muuttamaan tilanteita, Hän kykenee vahvistamaan tuskan puristuksessa, Hänen kanssaan saa jakaa riemun hetket, Hänen johdatuksensa vie elämän tienhaaroissa turvallisesti eteenpäin, ja Hänellä on valta avata iankaikkisen elämän portit tämän elämän jälkeen. 

Hän on nähnyt ihmisen niin arvokkaaksi, paljon helmiä ja timantteja kalliimmaksi, että suostui antamaan oman henkensä voidakseen pelastaa meidät. Suurenmoinen, ihana Jeesus! Ainutlaatuinen ja kaikkia maailman rikkauksia ja mainetta ja kunniaa suurempi Vapahtaja!

Tätä Rakkautta on lupa jakaa mahdollisimman monelle. Sitä haluaisin tarjota kaikille. Vaikka itse tiedän ja tunnen Häntä vielä kovin puutteellisesti, sen tiedän, että Hänen seuraansa ja sydäntään uskaltaa ehdottomasti suositella kaikille. Ja vaikka Hänen seuraajansa ovat tosi vajavaisia, Hän itse ei ole. Hän on täydellinen. Ei kannata jäädä toisten selän taakse tuskailemaan toisten puutteita tai arastelemaan omien mahdottomuuksien kanssa. Jokaiselle on aivan ratkaisevan tärkeää saada kokea henkilökohtainen suhde Jeesuksen kanssa. Siinä suhteessa löytyy Elämä.

perjantai 1. elokuuta 2014

Kenen voimapiirissä?


Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 31.7.2014


Kenen voimapiirissä?

Post scriptum heti alkuun: En mielelläni kirjoita kovin paljon pahuudesta, sillä pahuus on tappiollista. Mutta nyt tuntuu että sitäkin on käsiteltävä, niin synkkiä on olleet viime aikojen uutisviestit. Mutta silti valoa näkyvissä!

 Viime päivät ja viikot ovat olleet täynnä tuskan viestejä. On tuntunut kammottavalta lukea uutisia Kenian rannikon marttyyreista ja lennolle iloisesti lähteneiden kohtalosta Ukrainassa ja vihan raketeista Lähi-idässä ja suomalaisuhreista Afganistanissa ym. ym. Aivan kuin pahuuden nyrkki ravistelisi koko maailmaa.
Historia ja nykymaailma kertoo järkyttävää totuutta: Jos ihminen saa mielestään jostain luvan tappaa ja tuhota, löytyy joka paikasta tappajia. Löytyy vihaajia väkivaltaan asti. Löytyy ihmisiä, joiden sisimmässä oleva kauna tai kateus tai ylemmyys tai alemmuus tai viha tai himo räjähtää toisen ihmisen päälle lupaakin kysymättä.

Pahuus voidaan yrittää projisoida yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Mutta vastuu tulee lähemmäksi, yksilöön asti. Ei edes diktatuuriyhteiskunnissa ole jokaista voitu pakottaa raakuuksiin. Sen sijaan kauheutta tapahtuu sielläkin, missä olosuhteet ovat turvalliset.
Meilläkin, rauhanajan demokratiassa, riittää vihaa ja henkilökohtaisia tragedioita. Ei väkivallan käyttäjä suunnitellut lapsesta asti tulevansa tappajaksi. Ei työpaikalle tai kouluun menty, jotta voitaisiin tulla kiusaajiksi, jotka murskaavat toisen elämän. Ei kenenkään ihanteena ollut riitautua lähipiirinsä kanssa niin että ihmissuhteet menivät katkeraan umpisolmuun. Ei avioliittoa solmittu ja samalla uneksittu uskottomuudesta tai väkivallasta.        Silti unelmat romahtivat. Tavoitteet muuttuivat. Ei kyetty enää välittämään toisen tuskasta.
Erityisen järkyttynyt olen ollut lukiessani suomalaista nettikeskustelua. Niin valtavasti vihapuhetta ja haukkumista ja katkeruutta. Viesteissä syytetään milloin mitäkin konfliktien puolta, mutta päällimmäiseksi ilmentyy monen oma pelottava katkeruus. On pakko kysyä, onko liian monilta suomalaisiltakin kadonnut elämää rakentavat arvot ja toisen ihmisen kunnioitus. On aivan kuin olisi antauduttu pahuuden äänitorviksi.

Elämme maailmassa, jossa persoonallisella pahalla on vaikutusalaa. Kenen kimppuun se käy, kuka joutuu sen uhriksi?
Minä. Sinä. Hän.  Vaikka se ei riemastuta, tajuan totuuden: irrallaan Jumalasta ja Hänen Sanansa tiestä ja  vaikutuksesta ja pahalle otollisissa olosuhteissa voisin syyllistyä jokaisen kymmenen käskyn kohdan rikkomiseen. Isosti tai pienesti, näennäisen siivosti tai kammottavan törkeästi. Joka ihminen voi harhautua – ja pahasti.  Sitä paitsi – iankaikkisuuden kannalta on olennaisen tärkeä ymmärtää, että kaikki synti on hukuttavaa, sekin joka ihmisten mielipiteissä luokitellaan pikku jutuksi.

Pitääkö siis pelätä? Kauhistua pahuuden aaltoja, jotka voivat imaista jopa mielettömyyksiin ja tuhotöihin?
Pitää, jos luulee, että hallitsee itse oman elämänkenttänsä. Pitää ymmärtää niin paljon, ettei suostu rakentamaan elämäänsä oman itsensä tai yleisen mielipiteen varaan. Pitää tunnistaa,  mitkä voimat ihmistä haluavat ohjata.

Kysymys on niin lähellä olevasta tekijästä kuin omasta sydämestä, siitä, kenen voimapiiriin kuuluu ja kenen sanoja syöttää sisimpäänsä. Jeesus sanoi asian kaunistelematta: ”Varas ei ole tullut muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.”
Mutta riemusanoma jokaiselle suomalaiselle, siivosyntiselle ja murhaajalle: Voittaja on Jeesus! Hän voi muuttaa tehottomiksi pahan kylvöt elämässämme – ne jotka syntyvät kunkin omassa sydämessä ja ne jotka tulevat elämään olosuhteiden kautta. Hänellä on valta antaa anteeksi ja puhdistaa kaikesta – niistä suurista rikkomuksista, jotka kauhistuttavat kaikkia, mutta myös niistä, jotka vain Jumala näkee. Hänellä on voima luoda uutta särkyneeseen elämään.
Saatanalla on vain yksi päämäärä: tuhota ihminen – mieluiten jo tässä elämässä, viimeistään kuoleman jälkeen. Sen sijaan Jeesuksella on ihan toisenlainen ohjelmajulistus: ”Minä olen tullut että teillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.”

torstai 3. heinäkuuta 2014

Rakkauden armo


Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 5.7.2014

 

Rakkauden armo


Palasimme juuri aviomiehen kanssa kotiin muutaman päivän reissulta. Nyt ajellaan useimmiten kahdestaan, ja se on ihan erilaista reissaamista kuin silloin, kun takana istui neljä pientä lasta. Oli ääntä ja jotain kiinnostavaa täytyi löytyä. Ne muistot ovat nyt aarteita.
Kerran perheemme automatkalla jokaisen oli tarkoitus sanoa yksi hyvä asia toisista. Lapset olivat vielä pieniä, yksi oli neljävuotias. Kun hänen vuoronsa oli kertoa velipojasta, tuli pitkä hiljaisuus.
Yritin auttaa häntä: – Etkö sinä tiedä mitään hyvää?
– Tiiän mutta ku ei tuu mieleen!
Häntä autettiin lisää, ja isovelikin sai hyvän mielen. Mutta kaikkein paras olo tuli minulle, joka kuulin nelivuotiaan kommentin itsestäni:
– Sulla on se hyvä asia, että oot mun oma lakas äiti!
Ei vaatimuksia. Ei arvostelua. Ei edes hyvien tekojen muistamisia. Vain täydellinen hyväksyntä ja onnellinen kiitos äidin olemassaolosta.
Se oli rakkauden armoa!

Lapsen vilpittömyydessä ja rakkaudessa on sellaista puhtautta ja herkkyyttä, joka koskettaa sydäntä. Pikku lapsessa ei ole laskelmointia eikä katkeroitunutta kovuutta. Sen huomasin silloinkin, kun olin epäonnistunut äitinä ja kuusivuotias poikani katsoi minua rehellisin, tutkivin silmin ja sanoi häkellyttävän kohtikäyvästi mutta silti ystävällisesti:
– Äiti, minä tykkään sinusta, mutta en tykkää siitä, mitä sinä teit!

Niin on Jumalakin sanonut. Elämässä on päiviä, jolloin tajuaa tehneensä väärin, ja joskus tilanteet voivat olla niin rankkoja että jokainen solu huutaa syyllisyyttä ja katumusta.
Miten silloin käy?
Moni on painunut syvään pettymykseen ja ajautunut jopa epätoivoon. Mutta niin ei tarvitse käydä, silloinkin löytyy elämän mahdollisuuksia, kun vain etsii oikealta taholta! Jumalan Sana on sellainen totuuden valokeila, jonka vaikutukset ovat erittäin tervehdyttäviä. Joka kerran kun ihminen suostuu kohtaamaan sisimmän sotkut ja Raamatun kielikuvaa käyttäen ”menee itseensä”  ja tuo asiat Jeesuksen eteen, elämään virtaakin Jumalan rakkautta ja armoa.  Vapahtaja ei silloin syytä eikä rankaise vaan armahtaa ja nostaa. Ei voi olla parempaa sielun lääkettä eikä terapiaa kuin se, että saa kokea jumalallista rakkautta ja armoa silloin, kun sitä tarvitsee kipeämmin kuin mitään muuta. Siitä lähtee selviämisen tie.

Jeesuksella on rakkauden ääni. Hänen kanssaan uskaltaa käydä selvittelemään elämäänsä, pieniä asioita ja suuria vyyhtejäkin. Ihminen sekoittaa usein elämänsä langat ja vielä likaakin ne. Omin käsin ei tule selvää eikä puhdasta. Mutta kun antautuu Vapahtajan käsiin, saa kokea, miten armollinen Jumala puhdistaa ja luo ihan uutta. Hänellä on antaa myös voimaa, niin että voi kääntyä pois siitä, mitä Raamattu kutsuu synniksi.
Jeesus ei puhu kovin sanoin sille, joka tarvitsee Vapahtajaa. Mutta itseriittoisille ja ylpeille Häneltä ei virtaa armon sanoja – he eivät niitä ota vastaan.
Se joka tarvitsee Jeesusta, löytää sisimmälleen ja koko elämälleen uudet mahdollisuudet.  

torstai 5. kesäkuuta 2014

Entä jos helluntai siirtyisi arkeen?!


Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 5.6.2014

Entä jos helluntai siirtyisi arkeen?!

En kuulu niihin, jotka kannattavat juhlapyhien siirtämistä työmarkkinoiden sujuvuuden nimissä viikonloppuihin. Helatorstai pysyköön paikoillaan ja loppiainen ja muutkin. Tekee hyvää kun viikkorytmi joskus rikkoutuu ja havahdutaan tiedostamaan tärkeiden tapahtumien sisältöä. Jos näitä aletaan siirtää, sitten on pakko ainakin tasapuolisuuden nimissä siirtää myös vappu lauantaiksi.
          Tämä tuli mieleen kun kalenteri näyttää että viikonlopulla on helluntai. Ennen kun sitä juhlittiin kaksipäiväisesti, se ei mennyt huomaamatta ohi. Mutta tärkeintä olisi, että helluntain sisältö pääsisi koskettamaan syvästi kaikkia niitä, jotka kaipaavat Jumalan todellisuutta. Helluntaihin kuuluu Pyhä Henki, ja tämä voima kuuluu kaikille kristityille, niille, jotka ovat sydämeltään Jeesuksen opetuslapsia. En lähde pitämään teologista selvitystä aiheesta, sitä löytyy kirjoista ja saarnoista. Mutta kerron joitakin arjessa koettuja tilanteita. Nimittäin samaa, mitä tapahtui ensimmäisenä helluntaina ja alkuseurakunnan aikana, tapahtuu edelleen joka puolella maailmaa. Myös tässä jokilaaksossa. Ja on vapauttavaa muistaa, että tämä kaikki on Jumalan lahjaa ja armoa eikä kenenkään ihmisen ansiota tai hyvyyttä.

Pyhä Henki vaikuttaa sisimmässä ja osoittaa tietä pelastukseen. Kun lankomieheni nuoruudessaan, silloisena ”Koukkuna”, luki humalassa Johanneksen evankeliumia, hän tajusi Jumalan kutsun sisimmässään. Koukku vastasi kutsuun, tuli uskoon, vapautui viinasta ja muista päihteistä, ja laitoskierteet loppuvat. Elämä on sen jälkeen ollut rakentavaa ja monille suureksi avuksi.

Helluntain tapahtumista muistetaan erityisesti kielilläpuhuminen. Se on yhä todellisuutta. Lukemattomat kerrat olen kuullut ihmisten rukoilevan sellaisella kielellä, jota he eivät muuten osaa. Se on lahjaa, Hengen salaisuuksien kieli, joka kytkee rukoilijan Jumalan maailmoihin ja jota toiset eivät yleensä ymmärrä. Mutta joskus kyllä. Ystävämme Lasse, joka ei osaa muuta kuin suomea, rukoili kerran esirukouspalvelussa lähetyssaarnaajan puolesta, joka oli työskennellyt Keniassa. Pyhä Henki vaikutti ja Lasse alkoi puhua kielillä mutta ei saanut siihen mitään selitystä, vaikka usein hän saa senkin. Mutta selitystä ei tarvittukaan. Lähetti kertoi Lassen puhuneen swahilia sekä myös sikäläistä heimokieltä, jota lähetti hyvin ymmärsi. Kielilläpuhumisen armolahjan kautta oli tullut Jumalan rohkaisevia sanoja vaikeaan elämäntilanteeseen kahdella eri kielellä.

Pyhä Henki hoitaa sisintä. Olimme kolmisen vuotta sitten Etelä-Koreassa rukousvuorella, paikalla, jossa sikäläiset kristityt olivat monissa ahdingoissa vuodattaneet sisintään Jumalalle. Minulle nousi siinä rukoiltaessa sydämelle joitain kipeitä asioita, jotka olivat vuosien takaa vaikuttaneet elämääni kuin estoina. Puhuin niistä kyyneleet silmissä Jumalalle, ja sanoin sitten Hänelle: ”Jos nämä ajatukset tässä ovat tulleet Sinulta, vaikuta, että joku tulee ja vahvistaa sen.” Aivan pian tuli yksi ryhmästämme luokseni tietämättä mitään kuiskauksistani Jumalalle. Hän laski kätensä olalleni ja puhui Pyhän Hengen vaikutuksesta melkein sanasta sanaan ne asiat, jotka olin juuri sanonut Jumalalle. Ja hän siunasi minut kokemaan vapautusta menneistä taakoista.
          Ei Jumala läheskään aina ole puuttunut asioihini tällä tavalla. Useimmiten apu tulee hiljaa, Raamattua lukiessa, seurakunnan keskellä, olosuhteiden kautta. Mutta Jumala toimii myös armolahjojen kautta. Ja kun ihminen saa näin selvästi kosketuksen Jumalan yliluonnolliseen maailmaan ja Pyhä Henki antaa syvää sielunhoitoa, sydän alkaa vain kiittää. En silloin sanonut kenellekään, mitä siinä koin, mutta sen seuraukset alkoivat vaikuttaa. Aivan uutta iloa ja vapautta alkoi tulvia elämääni.

Pyhä Henki tuntee salaisuudet. Eräs läheiseni sai kokea tätä rohkaisevasti kerran, kun hänellä oli iso asia päätettävänään. Siitä asiasta ei tiennyt minun lisäkseni kuin yksi henkilö täällä. Mutta viikon sisällä kolme eri henkilöä tuli tuomaan hänelle profeetallisen sanan, jossa häkellyttävän selkein sanoin rohkaistiin kyseiseen tehtävään. Oli kuin henkilöt olisivat lukeneet asiasta jo etukäteen pöytäkirjasta, vaikka eivät tienneet siitä mitään.

Pyhä Henki jakaa jumalallista rohkaisua. Jokainen kristitty on varmasti monta kertaa tunnistanut sisäisen vaikutuksen, jossa Pyhä Henki rohkaisee tai muistuttaa jostain asiasta. Kun sitä vaikutusta lähtee kuuntelemaan ja toimii sen mukaan, saa kokea siunattuja asioita. Ja vielä paljon muutakin sisältyy niihin tekoihin, joita Pyhä Henki tekee. On sairaiden parantumisia, tiedon sanoja, lohdutusta, rohkaisua. On lupa etsiä ja pyytää tätä voimaa – itse ainakin tarvitsisin Jumalan voimaa paljon enemmän kuin sitä nyt elämässäni pääsee ilmenemään. Helluntain juhlapäivää ei vietetä turhaan eikä vain historian tapahtumia muistellen. Helluntai on yhä ja nimenomaan arkea varten.

torstai 8. toukokuuta 2014

Äitiyden koulussa ilman päättötodistusta


Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 8.5.2014

Äitiyden koulussa ilman päättötodistusta
Ajatukseni ovat perheissä, sillä edessä on äitienpäivä ja kodit valmistautuvat juhlintaan. Mitä neljän lapsen äiti miettii nimikkopäivän kynnyksellä?

Äitiys ei ole saavutus, jota voisin juhlia ikään kuin se olisi ansio. Se on lahja, jonka on saanut avata perheen sisällä. Se on kudottu kokoon rakkaudesta ja syvästä yhteydestä puolisojen välillä, ja se on aina ihme. Se on rutistuksia, vilpittömyyttä, onnen puristusta, kiitollisuutta, väsymystä, ongelmia, anteeksiantoa. Se on elämän koko vyöry.
Äitienpäivänä juhlinnan kohteena on koko perhe. Se on yhteinen kiitos: me kaikki olemme olemassa!

Tiedän että joukkoon mahtuu monenlaista elämäntilannetta: On äitejä, joiden äitiys on ihan tuore, ihana kuin nupusta auennut ruusu. Jonkun äitiys on jo moninkertaista lahjaa. Jollekin äitinä olemiseen liittyy ihanuutta mutta jollekin haavoja ja tuskan kanssa kulkemista. Joku saa äitienpäivänä suukkoja, toinen itkee muistojensa kanssa.
Läheskään aina ei itse voi valita, millaista elämätilannetta kulloinkin elää. Eivät parhaatkaan valinnat voi suojata niin, etteikö kohdattaisi myrskyjä. Eikä missään ole sellaista valtakuntaa, jossa voi opiskella äidiksi ja saada päättötodistuksen. Mutta äitiys kyllä panee kouluun. Itse olen käynyt tätä arjen korkeakoulua nelilapsisen perheen äitinä omien vajavaisuuksieni kanssa vuosien ajan.
Nyt kun omat lapset  ovat jo siivillään, on jo vähän ehtinyt saada perspektiiviä vanhempana olemiseen ja kaikkein tärkeimpiin asioihin perheessä. Millä haluaisin rakentaa elämääni, jos voisin elää sen uudelleen, ja mikä kantaa tänään? Millä haluaisin rohkaista toisia äitejä? Mitä haluaisin antaa nuortemme eväiksi?
Voisin puhua paljon perheen keskinäisistä asioita ja ihmissuhteista ja taloudesta ja muusta, joka on niin tärkeää.  Mutta niitäkin tärkeämpinä haluan nostaa esille sellaisia lujuuksia, joiden arvo ja voima ei muutu olosuhteiden eikä aikojen mukana.

Ensimmäiseksi halua sanoa, että Kiitos Jeesus, että Sinä olet totta ja olet olemassa! Olen kokenut, että Hän on Persoona, jolla on voima olla mukana ihmisen arjessa, ilossa ja kivuissa. Yhteys Häneen merkitsee anteeksiantamuksen vapautta, hyväksyntää ja armoa, toivoa ja tulevaisuutta, rohkaisua, uusia mahdollisuuksia. Itse olen tarvinnut näitä kaikkia.
Äitiydessä on riemun luokkia, jolloin sisin kuplii iloa ja rakkaus hyväilee koko elämää. Siinä koulussa kokee kuitenkin myös, miten omat käsikirjoitukset eivät toimikaan, kun tilanteet painavat päälle 24 tuntia päivässä.  Ja joskus elämässä tuntuu olevan vain kysymyksiä ja epäonnistumista, ja joskus sielun syli on täynnä kipua ja katumusta.
Silloin erityisesti tarvitaan Jeesusta. Hänellä on lahja sille äidille ja myös isälle, joka on murtuneena isojen tai pienten kuormien alla. Sillekin, joka yksin kantaa taakkojaan.  Sillekin, jonka rakkaus on mitätöity ja työnnetty syrjään.
Se lahja on Jumalan armo.
Tätä armoa, hyväksyntää, uuden mahdollisuutta ja voimaa jakaa Jumala, Jeesus Kristus. Minun Vapahtajani, sinunkin Vapahtajasi!

Toinen lujuustekijä elämään on Raamattu, Jumalan Sana. Se on semmoinen varmuus, jonka varaan uskaltaa elämänsä rakentaa, sen pohjalla uskaltaa elää ja myös kuolla. Se on lääke, joka hoitaa haavoja ja lohduttaa, se avaa väylät ikuisuuteen asti. Se on yhtä kuin Jeesus Kristus, Hänen luonteensa, sanomansa, persoonallisuutensa. Jos voisin elää päiväni uudelleen, yhä enemmän haluaisin Jumalan Sanan voimaa ja elämää, yhä enemmän haluaisin juurruttaa lapsiani siihen, yhä enemmän haluan syödä sitä nytkin. Sillä tajuan yhä selvemmin, että siinä on Totuus, joka ei vanhene.

Kolmas lujuustekijä: Äiti ja isä, käytä rukouksen valtavaa mahdollisuutta! Kanna lapsesi, heidän elämänsä ja hätänsä ja myös oman sisimpäsi kuormat sen Vapahtajan eteen, jolla on valta ja voima ja sydäntä sinun asioillesi! Raamattu sanoo, että Hän ei ole kuuro kuulemaan.  Rukous muuttaa meitä itseämme, koska se vie meidät elävän Jumalan lähelle, mutta se vaikuttaa myös rakkaittemme maailmaan.

Ja omia nuoriani ja muidenkin äitien nuoria haluan rohkaista: Ota rohkeasti etunoja elämää kohti – mutta rakenna sellaiselle pohjalle joka kestää.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Huikea ihanuus


Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 27.3.2014

Huikea ihanuus

Kohtapuoliin meillä vietetään taas avioliiton virkistyspäivää, kun 33 v yhteistä tahtomista ja iloa ja arkista arkea tulee täyteen. Pidän hääpäivää jokaisessa liitossa suurtapahtumana, johon kannattaa panostaa. Sisällön omaan liittonsa kukin pari luo itse, siksi kannattaa pysähtyä pohtimaan ja arvioimaan ja vaikkapa tekemään parisuhderemonttia – ja myös kirjoittamaan aiheesta muutama rivi.

P.S. Heti aluksi halua sanoa, että vaikka tämä teksti koskettelee avioliittoa, se ei ole ainut mahdollisuus elää onnellisesti. Sinkkuudessa on omat rikkautensa. Ja tiedän, että jonkun liitto on voinut olla niin täynnä kipua ja haavoja ja uhkaa, että sitä on ollut mahdotonta jatkaa. Mutta tämä kirjoitus keskittyy nyt vuosipäivän myötä avioliittoon.
Kun Jumala halusi tehdä ihmiselle oikein hyvää, Hän suunnitteli avioliiton. Se on pakko uskoa, koska siitä puhutaan jo Raamatun alussa. Jos se olisi tullut kuvaan vasta myöhemmin, olisi voitu epäillä, että Jumala antoi periksi ihmisten omille haluille. Mutta ei – avioliitto on alkuperäinen, ihana, suorastaan huikea tarjous miehelle ja naiselle. En voi lakata ihmettelemästä sitä.
Avioliiton ihanuutta ovat yhteiset ilot ja itkut. Parasta on, kun puoliso ei rutinoidusti jaa vain kotia ja petiä vaan on rakas ystävä, mukava seuralainen, kaivattu kumppani, jopa herkin ja hoitavin sielunhoitaja.
Avioliiton ihmeellinen ihanuus on siinä, että siitä ei tarvitse lähteä pois. Kun on herkkää yhdessä, saa jäädä sydämen ja sielun kyllyyteen. Ja kun on oikein rankkaa, saa jäädä itkemään toisen syliin ja tietää, ettei hän petä eikä jätä eikä torju. Puolison kanssa saa jakaa myös arkipäivän rytmin, töihin heräämisen ja kotiin paluun, ostoskassit ja ruokapöydän, jopa siivouksenkin.
Näin ainakin parhaimmillaan.

Mikä sitten repii tai rakentaa?
On onnellista kulkea puolison kanssa samaan suuntaan. Erilaisuudessakin tarvitaan yhteiset tavoitteet. Vieraantuminen ja välinpitämättömyys tuo koleutta liittoon. Kaikkein parasta on, jos saa jakaa yhteisen uskon. Silloin voidaan rukoilla yhdessä ja etsiä Jumalan johdatusta ja tarvittaessa anteeksiantamusta ja kaikissa tilanteissa yhteistä päämäärää.
On turvallista, kun avioliittoa kantaa vihkihetkessä annettu lupaus myötä- ja vastoinkäymisissä. Riitelystä  ja erimielisyydestäkin päästään eteenpäin, jos ollaan sitoutuneita toiseen ja nöyrrytään myös sopimaan, ihan sielun syvyyksiä myöten.
On musertavaa, jos toinen on aiheetta mustasukkainen. Se ei välttämättä liity kolmanteen ihmiseen, vaan mustasukkainen voi olla toisen ajasta tai lahjoista tai tehtävistä. Liitto, jossa on varaa luottaa puolisoon ja rohkaista häntä elämään kutsumuksensa mukaisesti, sitoo yhä tiiviimmin yhteen.
Hellyys ja hyvyys on hoitavaa. On kuolettavaa, jos toinen on väkivaltainen. Tuhannet ovat sen kokeneet. Joku hallitsee myös henkisen väkivallan niin taitavasti, että sen merkit näkyvät vain puolison haavoittuneessa sisimmässä.
On tuhoavaa, jos avioliitto ei rakennu ehdottomalle uskollisuudelle vaan suostutaan antamaan sydämessä tilaa pettämiselle. On ylivoimaisen vapaata ja rentouttavaa elää, jos tietää olevansa puolison suuri ihastus.

Jumala haluaa asua perheessä. Hän on hyväksyvästi läsnä silloin, kun puolisot rakastavat toisiaan koko sielullaan ja ruumiillaan. Mutta onneksi, onneksi Hän on läsnä silloinkin,  kun elämän kivut ja kuormat ovat niin tuskallisia, että ihminen voi  vain itkeä – toivottavasti puolisonsa sylissä. Jumalan kaikkivaltias armo ja rakkaus voi ulottua hoitamaan syvimpiäkin ahdistuksia.
Elämä koettelee kaikkia, ja kipukohtia ja ongelmia riittää joka kotiin. Voi olla onnellisia mutta ei ole ongelmattomia liittoja. Omien vajavuuksien lisäksi on asioita, joita ei itse voi määräillä. Tämä kaikki ravistelee monella tapaa kestokykyä ja voi uhata puolisoiden välejäkin. Juuri silloin suhde Jumalaan on merkityksellinen. Jeesus Kristus ei ole fraasi vaan Persoona. Hän ei heitä ahdistunutta eikä epäonnistunutta menemään. Hänen lähellään ja avullaan puolisoilla on mahdollisuus käydä turvallisesti selvittelemään välejään tai anomaan apua elämän kuormiin.
Onnellista hääpäivää tänä vuonna kaikille aviopareille!

lauantai 15. helmikuuta 2014

Päivä myytävänä


Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä  13.2.2014

 

Päivä myytävänä!

Vuosia sitten, kun meillä oli lapset vielä kotona, herättelin poikaamme kouluun. Vaikutti kovin väsyneeltä ja ylösnousu tuskastutti. Yritti pitää silmiään kiinni viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti, ja sitten kuului peiton alta mutinaa:
– Mää möisin tään päivän...
Silmänräpäyksessä mielessäni vilahti pitkä jono halukkaita ostajia. Istuin sängyn reunalle ja aloin kertoilla mielikuvia tästä kaupankäynnistä.
– Joku rampa poika, joka ei ole voinut elämässään kävellä askeltakaan, ostaisi kyllä sinulta yhden päivän, jolloin saisi juosta ja peuhata niin kuin sinä. Hän olisi varmaan heti aamulla valmis nousemaan ylös ja käyttämään koko ihanan päivän liikkumiseen!
Peiton alla oli hiljaista.
– Ja joku sokea poika, joka ei ole ikinä nähnyt, minkälainen on luonto ja miten hieno on sateenkaari ja miltä näyttää oma isä ja äiti, ostaisi varmaan sinulta yhden päivän, että näkisi.
Hiljaisuus jatkui.
– Ja joku slummilapsi Intiasta haluaisi, jos olisi mahdollista, saada päiväksi sellaisen kodin ja hyvinvoinnin kuin sinulla on.
Huomasin, että pojan korvat olivat kyllä olleet auki, sillä nyt aukenivat silmätkin, ja ihan tyytyväinen ilme kasvoillaan koululainen nousi ottamaan vastaan päivän tilanteita ja haasteita. Rutistin häntä ja sanoin vielä:
– Ja tämän kaiken sinä saat tänään ihan ilmaiseksi, se on Jumalan lahja sinulle.
Ja kumpikin, sekä äiti että poika, vietti silloin rikkaamman ja herkemmän päivän.

En ole itsekään muistanut kaikkina elämän päivinä näitä rikkauksia, joita minulla on. Joskus on kiire ja rutiini häivyttänyt ilon ja tyytyväisyyden, ja silloin olisin tarvinnut varmaan jonkun, joka olisi pysähdyttänyt minutkin muistamaan tosiasioita – kaikkea hyvää elämässä. Jos kuulut tähän joukkoon, avaa silmäsi ja kiitä. Aihetta on!

Mutta joskus päivät ovat oikeasti tuntuneet niin vaikeilta, että olisi mieluummin antanut niiden kulua unessa ohi. Enkä varmaan erehdy arvellessani, että tänä aamuna on joku herännyt päivään, joka on niin täynnä tuskaa, että ulospääsyä ei näy. Äärimmilleen ahdistunutta ei auta edes ajatusleikki päivän myymisestä. Sisin huutaa ihan oikeasti ulospääsyä.

Ajattelen tätä kirjoittaessani juuri sinua. Rukoilen, että voisit löytää pisaran toivoa. Älä jää yksin hätääsi. On olemassa tahoja, jotka ovat sitä varten, että saat jakaa siellä asioitasi. Ja ennen kaikkea seurakunnissa on ihmisiä, joihin saat ottaa yhteyttä, ja löytyy lähimmäisiä kuuntelemaan tuskaasi ja puhumaan asioistasi Jumalalle.  Meillä monilla on se kallisarvoinen kokemus, että elävä Jumala on ollut läsnä meidän kivuissamme ja johtanut prosessiin, jossa elämään on tullut kirkkautta. Jos et henkilökohtaisesti tunne Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta, uskallan vakuuttaa sinulle, että Hänen apunsa ei ole vain teoreettista myötätuntoa vaan Hän tuo Elämän mahdollisuuksia niille, jotka kääntyvät Hänen puoleensa.  Sinun ei tarvitse ”myydä” päivääsi epätoivolle tai tuhoaville korvikkeille.  Sinun Luojasi haluaa raivata elämäsi pimeyttä pois ja antaa sinulle kirkastuvia päiviä.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Pyörä Jumalalle!


Tämä kolumni (julkaistu RV:ssä kesä/heinäkuussa 1997) on kirjoitettu aikanaan akuutin haasteen edessä, mutta sen periaatteita voitaisiin varmaan edelleenkin soveltaa...


Perhe  voi ostaa pyörän Jumalalle!

Yhdeksänvuotiaallamme oli keväällä liian pieni pyörä. Isänä ja äitinä tajusimme sen. Pitää päästä kouluun ja kavereille elämään pyörän kanssa onnellista lapsen elämää. Pakattiin lapset autoon ja lähdettiin hakemaan. Kokeiltiin kokoa ja keveyttä, kelpuutettiin värit ja tehtiin kaupat. Osa hinnasta tuli sopimuksen mukaan lapsen maksettavaksi, mutta tietysti isä ja äiti ovat valmiit maksamaan siitä, että näkevät ilon lapsensa kasvoilla.

Tulimme eilen illalla konferenssista. Sielläkin näin kasvot ja kuulin sanoja. Ne olivat lempeät lähetyssaarnaajan kasvot, mutta niillä oli huolia. Tajusin, että ne olivat nähneet paljon vastuuta ja suunnattoman määrän työtä, jota oli ollut vaikea tehdä, kun ei ollut välineitä. Ja taas oli kyse pyöristä.
Ja minä äiti, joka tänä keväänä olen mennyt monien uskovaisten äitien tavoin kauppaan ostamaan pyörän lapselleni, sain piston sydämeeni. Minulle näytettiin lähetysosastolla kuva evankelista Timoteuksen perheestä. Kotona on kymmenen lasta. Timoteuksella on Etiopian kylillä 200-jäseninen seurakunta ja kuusi rukouspiiriä ympärillään. Evankelista, veljemme, tekee siellä työtä meidän puolestamme. Kävelee puskissa, käyttää elämänsä evankeliumin palveluksessa, näkee meidän puolestamme vaivaa – kävellen. Kotona ei ole pyörää, autosta puhumattakaan. Näitä evankelistoja on siellä ainakin 80. Kukaan meistä ei kävelisi täällä 20 kilometriä rukouskokousta pitämään. Lapsemme ajavat kouluun pyörällä.

”Pitäkää pyhien tarpeet ominanne”, sanoo Jumala. On meidän, 50 000 helluntailaisen, häpeä, jos lähettimme täytyy aina vain kantaa huolta 80 pyörästä, joita ei pystytä ostamaan!
Miten perheet voisivat vastata tähän lähetyshaasteeseen? Ihan niin kuin vastaamme omien lastemme tarpeisiin! Meillä isillä ja äideillä on nyt konkreettinen mahdollisuus kasvattaa perhettämme lähetysvastuuseen. Teemme näin:

Kokoamme väkemme kasaan. Kerromme tästä tarpeesta, että Jumala tarvitsee nyt pyörää meidän perheeltämme. Isä ja äiti ottavat tietysti päävastuun asiasta, mutta annamme myös lapsille mahdollisuuden kokea syvää iloa, kun jokainen saa antaa jotain omastaan.  100 perhettä voi antaa 1000 markkaa (n. 167 €) polkupyörään – sillä saa hyvän – ja taloudellisesti vaurastuneet isät voivat antaa 20 000 markkaa (n. 3 365 €) moottoripyörään. Tällaisia tekoja vartenhan Jumala on menestymistä antanut, tämähän on Raamatun oppi!
Meidän puheemme ja uskomme täytyy päästä konkretisoitumaan. Ja seurauksena on iloa meille, tietoisuutta siitä, että elämällämme ja työllämme on tarkoitus.

Meillä vanhemmilla on vastuu omista lapsistamme. Vastuu, että voimme herättää heissä jumalallista vastuunkantoa, joka tulee heidän elämänsä siunaukseksi. Annetaan heille malli perheestä, joka on valmis myös uhraamaan. Voimme antaa lapsemme sillä tavoin Jumalalle, että annamme heille opetusta ja tehtäviä, joissa Jumalan asiat ja sanat tulevat heitä lähelle. Sitten Jumala itse alkaa heille puhua. Meillä ei olisi perheinä varaa jäädä Jumalan suunnitelmien sivustakatsojiksi.

Äsken tätä kirjoittaessani kiertyi kuopus kainalooni. Kokeilin kirjoittamani tekstin toimivuutta. Kerroin seitsenvuotiaalle, että Jumala tarvitsee pyörän. Hämmästynyt ilme nousi kasvoille. Kerroin etiopialaisista evankelistoista, jotka kävelevät kokouksiin. Kerroin, että jos ostamme heille pyörän, voimme ostaa pyörän Jumalalle. Lapsen äänessä oli iloa ja ihmetystä, kun hän sanoi:
– Minä en oo tienny sitä!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Vainottuja mutta sittenkin voittajia


Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 3.1.2014

Vainottuja mutta sittenkin voittajia

On hätkähdyttävää, että jouluun, rauhan ja ilon suurjuhlaan, kuuluu myös traagisesti kuolleen muistopäivä. Viikko sitten vietetty tapaninpäivä on muutakin kuin pidennettyä joulunaikaa. Monet tietänevät mutta aika harvat muistavat, että se on myös ensimmäisen marttyyrin, Stefanuksen, muistopäivä. Tähän on kuitenkin vahvat perusteet. Joulun kirkkauden sanoma on aina haastanut pimeyden voimia.

Marttyyrius ei valitettavasti ole mennyttä historiaa. Suomesta katsottuna asia saattaa näyttää siltä, kun meillä on ollut se siunaus, että perustuslaki on taannut uskonnonvapauden. Tosin täälläkin on ollut ihan selvästi nähtävissä, että ainut ryhmä, jota suvaitsevaisuuden puolesta huutajat eivät suvaitse, on vakaumuksen kristityt. Viime vuoden mediamylläkät kertoivat tästä karua faktaa. On pelottavan lyhyt matka siihen, että meilläkin alkaa vainon kirves tavalla ja toisella heilua.

Maailmanlaajuisesti kristittyjä vainotaan avoimen rajusti enemmän kuin mitään muuta uskontokuntaa maailmassa. Joka vuosi tuhansia kristittyjä menettää henkensä uskonsa vuoksi, tänäänkin on jo tullut marttyyreja.

Tämän tosiasian voi niin halutessaan ohittaa aika kevyesti. Se on suurelta osin vaiettu asia, tapaninpäivästä huolimatta. Yleensä media ei tee isoa juttua niistä väkivaltaisuuksista, joita kristityt eri puolilla maailmaa kohtaavat. Muusta pienestäkin kohistaan mutta tästä vaietaan. Ja yksilön on helppoa ohittaa asia silloin, kun se on tarpeeksi kaukainen. Mutta kun se tulee niin lähelle, että pitää kädestä sitä, joka on ollut hengenvaarassa uskonsa takia ja kuulee hänen elämäntarinansa ja rukoilee yhdessä hänen kanssaan, kaukainen tulee lähelle, ihan omaan sydämeen asti.

Olen haastatellut Etiopiassa Tair-nimistä nuorta miestä, jonka elämäntarina oli koskettava. Hän oli ollut yhteisössään hyvin toimeentuleva perheenisä, oli töitä ja vaikutusvaltaa – siihen asti, että hänestä tuli kristitty.  Sen jälkeen perhe hylkäsi hänet, yhteisö työnsi hänet ulos, oma isä uhkasi tappaa hänet. Hänet vietiin turvaan vihamielisestä ympäristöstä toiselle puolen maata Mutta kun me tavattiin Tair, hänen kasvonsa säteilivät iloa ja lämpöä. Ja hän halusi palata takaisin niiden luo, jotka olivat halunneet tappaa hänet – mukanaan rauhan viesti. Tair oli löytänyt Jeesuksen, jonka syntymää me olemme juuri juhlineet. Mutta Jeesus ei ollut hänelle vain seimen lapsi vaan väkevä voima, joka kantoi häntä silloinkin, kun ihmisten vaino sivalsi hänen elämäänsä.

Olen hyvästellyt Etiopiassa ystäväni, nuoren Indiran, lesken, jonka aviomies oli kuollut vainoissa. Indira oli palaamassa takaisin kyliin, joissa häneen suhtauduttiin vihamielisesti. Mutta Indiralla oli mukanaan anteeksiannon sanoma. Hänen sydämensä oli täynnä rauhaa. Minä itkin.

Itkin myös silloin, kun vuosi sitten joulun alla saatiin etiopialaisilta ystäviltämme viesti. Heidän luokseen oli saapunut Addis Abebaan jemeniläinen perhe. Isä oli joitakin aikoja aiemmin löytänyt Jemenissä Jeesuksen, mikä oli hänen yhteisössään anteeksiantamaton rikos. Hän ei pystynyt salaamaan uutta uskoaan, kun se täytti hänet niin suurella ilolla. Isä vangittiin ja häntä painostettiin kieltämään Kristus. Hän ei taipunut. Mutta vangitsijat löysivät hänen 7-vuotiaan poikansa, pahoinpitelivät hänet ja toivat hänen raajat murskattuina äidilleen – kuolleena. Perhe oli jotenkin päässyt pakenemaan ja oli nyt ystäviemme hoidossa. ”Mutta isä haluaa palata omaan maahansa perustamaan seurakuntaa sinne, missä hänen marttyyripoikansa veri on vuotanut”, ystävämme kirjoitti.

Tänä jouluna seurakunnassamme kerättiin ”Joululahja Jeesukselle”. Se annettiin Joulun sankarille Hänen kärsivien veljiensä ja sisartensa kautta. Jeesus sanoi, että minkä teemme yhdelle hänen veljistään, teemme Hänelle. Nyt niillä varoilla ollaan hankkimassa Keniassa ja Etiopiassa ruokaa vainotuille, mahdollistetaan tarvittaessa heidän pakomatkojansa, hankitaan ehkä vuohi tai pari perheen elatukseksi, mahdollistetaan lasten koulutusta.

Vainotut sisaremme ja veljemme ovat lohdutettuja tuesta, mutta heidän asenteensa vainoissa puhuttelee syvästi sydämiämme. Kenialainen 85-vuotias vanhus puki sen koskettavasti sanoiksi kärsittyään nälkää, kun yhteisö oli hyljännyt hänet sen jälkeen kun hänestä oli tullut kristitty:
– Mieluummin nälkäisenä mutta kristittynä kuin kylläisenä ilman Kristusta.

Voittajan sanoja! Mutta koskettaako sinun sydäntäsi? Liity auttamaan ja rohkaisemaan vainottuja.

Perille!



 Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 28.11.2013


Perille!

Olin reilu viikko sitten seuraamassa Istanbulissa, kun maratoonarit saapuivat maaliin. Kaiken kaikkiaan 120 000 juoksijaa/kävelijää oli lähtenyt taipaleelle, osa maratonille, suurin osa lyhyemmille matkoille. Olin itse kävellyt 15 kilometriä ja tullut sitten seuraamaan pitkänmatkanpuurtajien voiton hetkiä. Jokaisella 42 uuvuttavaa kilometriä takana, mutta nyt nämä onnelliset olivat pääsemässä perille, jokainen voittajana. 
Maalisuoran auetessa ei kukaan näyttänyt pohtivan reitin vaikeuksia, suorastaan ylivoimaisuuksia, ei sitäkään, että tarkemmin ajatellen jalat ja koko kroppa vaikeroivat tuskasta. Maalisuoralla näkyi riemullisia ilmeitä, hurjaa iloa, onnistumisen säteilyä. Yleisö hurrasi ja kannusti. Oli mahtava kokemus jakaa näitä huippuhetkiä.

Istanbulin-reissu merkitsi meille aviomieheni Arin kanssa palaamista vuoden takaisten dramaattisten kokemusten tapahtumapaikoille. Samalla kohtaa, jossa maratoonarit tulivat maaliin, viime vuonna Ari oman 15 kilometrin juoksunsa jälkeen kaatui sydän pysähtyneenä maahan.   
Voin yhä palata siihen tuskaan, joka täytti joka solun minussa, kun sain tiedon tapahtuneesta. Kuulin, että Ari oli elvytetty mutta oli tajuttomana hengityskoneessa... Liki 3000 kilometriä lentokoneessa on pitkä matka itkeä ja rukoilla ja kokea menettämisen kipua.
Kiitos Jumalalle ja lääkäreille ja ensiaputiimille ja ystäville, jotka rukoilivat ympäri maailmaa, sain Arin takaisin. Tiedän, että moni puoliso ei ole saanut. Suren heidän kipuansa ja rukoilen lohdutusta, sillä voin aavistella jotain menettämisen tuskasta. Mutta Ari palasi ja nyt kiitän.
 Tiedän että hän olisi ollut valmis lähtemään, mutta minä en olisi ollut valmis päästämään. Halusin pitää hänet yhä vierelläni – arjen rutiinissa, erityisten hetkien hohteissa, iloissa, vaikeuksissa, kaikessa. Kiitän että ollaan yhä elämän matkalla, yhdessä.

Mutta seuratessani maratoonarien viimeisiä riemullisia metrejä siirryin mielessäni siihen hetkeen, joka kerran on kaikilla edessä.  Siihen kun ikuisuus aukenee – kun edessä on se todellisuus, että elämä ei päätykään kuolemaan. Se joka on täällä tunnustanut Jeesuksen Herrakseen ja saanut Hänen kauttaan syntinsä anteeksi ja osallisuuden Suuresta Pelastuksesta, näkee edessään jotain käsittämättömän suurta.
Ikuisuuden fanfaarit soivat. Voisin kuvitella, että siellä on vastaanottajia riemuitsemassa, kirkkauden valtavat joukot ovat nousseet katsomoissaan ylös. Ne ylistävät Vapahtajaa. Takana maailma, takana myös tappiot, hiertymät, uupumukset. Takana omat heikkoudet. 
Uusi maailma aukenee sen perusteella, mitä Vapahtaja on tehnyt, Hänen armostaan. Usko vaihtuu näkemiseen, ja täydellinen Rakkaus, Jeesus Kristus, on itse ottamassa vastaan.
Silloin ei ole mitään merkitystä sillä, mitä mieltä muut ovat olleet Raamatusta ja Jumalasta, ei ateistin perusteluilla, ei epäilijän kyynisyydellä, ei myöskään tapakristillisyyden vaatimuksilla mukautua yleiseen mielipiteeseen. Se usko, jonka varaan sydämen kristitty laittoi koko elämänsä, on johtanut huikaisevan kirkkaaseen todellisuuteen.
Pelastettu on saapunut perille - sinne, missä kyyneleet eivät vuoda. Siellä ei pahuus sokaise sydäntä eikä voi johtaa harhaan. Siellä ei ole kuolemaa.

Istanbulin maali oli juoksijoille tärkeä. Mutta omaa sydäntäni kosketti tulevaisuuden huippuhetki. Vaikka minusta ei tule maratonjuoksijaa, voin itsekin olla todellinen voittaja. Jos siirryn ikuisuuteen Kristukseen uskovana, silloin räjähtää koko taivaallinen katsomo ylistysriemuun. Jos sen voiton menettäisin, se olisi elämäni ja ikuisuuteni katastrofi. Jeesuksen kautta voi jokainen päästä perille.